Huhuu, onko siellä vielä ketään? Ainakin lukijapalkissa edelleen vilahtelee tuttuja ihania naamoja <3
Tässä mä nyt taas olen blogin parissa ja tuntuu niin mielettömän hyvältä.
Noin kolme kuukautta taukoa ja sinä aikana oon piilottanut tän jo monesti, kuitenkin aina palauttanut, koko ajan on ollut sellanen fiilis, että mä haluan vielä palata.
Mitä teille kuuluu? <3
Meille kuuluu nyt oikein hyvää. Ollaan muutettu takaisin Tampereelle ihanaan asuntoon, Inkalle oon alkanut sisustamaan omaa ihanaa huonetta, vaikka vielä en hetkeen häntä raaski sinne nukkumaan laittaa.
Lähipäivinä on alettu myös ryömimään ja melkein päivittäin hoetaan uudenlaisia tavuja. Tänään tuo neiti sai mun kiveäkin kovemman isän itkemään, kun sattumoisin puhelun aikana alkoi hokemaan pappaa. Ei tarkoituksella, kun ei kuullut kenen kanssa puhuin, mutta kuitenkin. Nin suloista! Äittii! ja Äittää! hoetaan myös kovasti, nyt uutena on tullut myös ihi.
Päänympärys on edelleen suuri ja sitä seurataan kahden viikon välein neuvolassa, mutta vaikka vielä mihinkään käyrälle se ei sijoitu, niin kasvu on kuitenkin maltillisempaa kuin viimeksi tänne kirjoitettuani. Edellinen käynti Taysissa oli elokuussa neurologian poliklinikalla, missä fysioterapeutti ja lääkäri katsoivat pitkään Inkan taitoja ja silloin ei ainakaan koettu tarpeelliseksi antaa lisäaikoja. Samaa mieltä oli lääkäri tänään 8kk (!!!) neuvolassa, mutta kuulemma vielä neurologin mielipidettä saatetaan asian tiimoilta kysyä.
Tämä on yksi syy, miksi blogi hiljeni näin kovasti. Tää aihe on ollut niin ahdistava, pelottava..... ei sanat riitä kuvailemaan kuinka kamala. Pelko oman lapsen terveydestä on vain jotakin niin hirveää, että ihan oikeasti sitä ei toivo kenellekään, ei todellakaan.
Maailman onnellisimman äidin sisällä on myös ollut hyvin pelokas ja ahdistunut äiti, mutta nyt vihdoin olen oppinut elämään ilman jatkuvaa ahdistusta asiasta, kun niin moneen kertaan asiaa on tutkittu.
Oon huomannut myös itsestäni sen, sillä fyysisestikin olo on nykyään parempi.
Blogi tulee kokemaan jonkinlaisen muodonmuutoksen tässä hetken päästä, sillä ajattelin, että alkaisin käsittelemään blogissa myös muita asioita, kuin vain vauva-arkea, sillä ideoita ja motivaatiota sellaiseen on ihan mielettömästi ja mun mielestä ainakin se oli aika must juttu, kun mietin tämän blogin jatkoa.
Toivottavasti te ihanat ootte siellä vielä, palaillaan pian! <3
Tässä mä nyt taas olen blogin parissa ja tuntuu niin mielettömän hyvältä.
Noin kolme kuukautta taukoa ja sinä aikana oon piilottanut tän jo monesti, kuitenkin aina palauttanut, koko ajan on ollut sellanen fiilis, että mä haluan vielä palata.
Mitä teille kuuluu? <3
Meille kuuluu nyt oikein hyvää. Ollaan muutettu takaisin Tampereelle ihanaan asuntoon, Inkalle oon alkanut sisustamaan omaa ihanaa huonetta, vaikka vielä en hetkeen häntä raaski sinne nukkumaan laittaa.
Lähipäivinä on alettu myös ryömimään ja melkein päivittäin hoetaan uudenlaisia tavuja. Tänään tuo neiti sai mun kiveäkin kovemman isän itkemään, kun sattumoisin puhelun aikana alkoi hokemaan pappaa. Ei tarkoituksella, kun ei kuullut kenen kanssa puhuin, mutta kuitenkin. Nin suloista! Äittii! ja Äittää! hoetaan myös kovasti, nyt uutena on tullut myös ihi.
Päänympärys on edelleen suuri ja sitä seurataan kahden viikon välein neuvolassa, mutta vaikka vielä mihinkään käyrälle se ei sijoitu, niin kasvu on kuitenkin maltillisempaa kuin viimeksi tänne kirjoitettuani. Edellinen käynti Taysissa oli elokuussa neurologian poliklinikalla, missä fysioterapeutti ja lääkäri katsoivat pitkään Inkan taitoja ja silloin ei ainakaan koettu tarpeelliseksi antaa lisäaikoja. Samaa mieltä oli lääkäri tänään 8kk (!!!) neuvolassa, mutta kuulemma vielä neurologin mielipidettä saatetaan asian tiimoilta kysyä.
Tämä on yksi syy, miksi blogi hiljeni näin kovasti. Tää aihe on ollut niin ahdistava, pelottava..... ei sanat riitä kuvailemaan kuinka kamala. Pelko oman lapsen terveydestä on vain jotakin niin hirveää, että ihan oikeasti sitä ei toivo kenellekään, ei todellakaan.
Maailman onnellisimman äidin sisällä on myös ollut hyvin pelokas ja ahdistunut äiti, mutta nyt vihdoin olen oppinut elämään ilman jatkuvaa ahdistusta asiasta, kun niin moneen kertaan asiaa on tutkittu.
Oon huomannut myös itsestäni sen, sillä fyysisestikin olo on nykyään parempi.
Blogi tulee kokemaan jonkinlaisen muodonmuutoksen tässä hetken päästä, sillä ajattelin, että alkaisin käsittelemään blogissa myös muita asioita, kuin vain vauva-arkea, sillä ideoita ja motivaatiota sellaiseen on ihan mielettömästi ja mun mielestä ainakin se oli aika must juttu, kun mietin tämän blogin jatkoa.
Toivottavasti te ihanat ootte siellä vielä, palaillaan pian! <3
 |
| Siinä reilu viikon vanha kuva meidän neidistä, katsokaa kuinka iso tyttö mun vauva jo on! <3 :( |
