Heipsan! :)
Tässä lähiaikoina lisääntyvissä määrin selkä-, nivus-, ja lantiokivut ovat taas nousseet pinnalle ja etenkin koiran kanssa ulkona ollessa ja ihan vaan vaikka sisällä kävellessä huoneesta toiseen(jääkaapille ja takaisin? ;)). Myös jonkinverran supistuksia on ollut, lähinnä kivuttomia, mutta joitakin kovin kivuliaitakin.
Yöunet ovat kärsineet ihan huomattavasti tästä kaikesta, kun aina kylkeä kääntäessä herää aivan kamalaan kipuun jossain päin kroppaa.
Tänään sitten pääsin vihdoin lääkärille kertomaan näistä ja oli kyllä yksi maailman parhaista lääkäreistä mitä mä oon eläessäni tavannut! Tuli oikeesti mielettömän hyvä fiilis, kun joku ihminen ihan kokonaisvaltaisesti on kiinnostunut kyselemään ja perehtymään kunnolla siihen mitä tekee!
Kohdunsuu oli kiinni, mutta hieman pehmeä, kuitenkin kuulemma kaikki ok, kunhan vain muistaa levätä paljon.
Sairaslomaahan hän kirjoitti, nyt alustavasti 14.12 asti, mutta sanoi kuitenkin että melkein varmaksi voisi sanoa, että ihan sinne äitiysloman alkuun asti jatkuu sitten tuonkin jälkeen. Jos jotakin positiivista hakee, niin onpahan ainakin huikeasti aikaa valmistella kotia tulevaan, mutta voi olla että aika käy vähän pitkäksi välillä.
No, pikkuisen ja oman hyvinvointini parhaaksi tämä vain on :)
Ja niin, ihan mielettömän suuri kiitos teille kaikille ihanille kommenteistanne, on niiin ihana kun olette jaksaneet laitella niitä, tulee aivan mahtava fiilis aina kun huomaa, että on tullut uusia kommentteja!
Kiitos <3