Neuvolakuulumiset rv 32+1 -kun pelko jälleen kerran käy kylässä

Tänään oli taas neuvola ja tietyllä tapaa historiallinen sellainen - tähän asti mieheni oli jokaisella kerralla päässyt mukaan, mutta nyt aamuvuoron vuoksi joutui olemaan töissä.
Aluksi tehtiin kaikki perustutkimukset - verenpaine oli erinomainen, samoin hemoglobiini, pissakin oli puhdas, viimeksi kun proteiinit olivat yhdellä plussalla.
Päästessämme neuvolakertojen kohokohtaan - sydänäänien kuunteluun kerkesin jo hihkaista miten hyvin ja helpolla pääsin, kerrankin kaikki oikein mallikkaasti.
Sydänääniä kuunnellessa kuitenkin tuli ilmi, että pienen syke oli todella korkealla. n. 177-180 keskimäärin ja pienen levon jälkeen korkea syke jatkui.
Huolestuneena hoitaja sitten laittoi lähetteen äitityspolille ja olin melko hysteerinen siinä kohtaa - vaikka hoitaja ja muut konsultoidut neuvolan työntekijät olivatkin sitä mieltä, että luultavasti on ohi menevää, niin ahdistus otti vallan täysin.
Lähdin kotiin shokissa kyyneleet poskilla oman pienen puolesta peläten ja soitin miehelleni töihin, joka lähtikin sitten heti hakemaan minua.
Oman rakkaan seura helpotti kyllä oloa aivan mielettömästi ja en voi kiitollisempi olla - en varmasti olisi pärjännyt ilman miestäni siinä tilanteessa.
Matka TAYSiin tuntui ikuisuudelta, parkkipaikkaa ei meinannut löytää mitenkään, jolloin mieheni jätti minut synnärin ovelle, jotta pääsen nopeasti käyrille ja lähti itse metsästämään paikkaa, joka onneksi sitten melko nopeasti löytyikin.
Minut otti vastaan ihana kätilöopiskelija ja lyhyen odottelun jälkeen käyrille, oma sykkeeni varmaan niin pilvissä kuin mahdollista.
Anturin asettamisen jälkeen kätilöopiskelija katsoi hetken monitoria ja hymyillen totesi "taitaa olla pikkuisen aamujumpat jumpattu, kyllä täällä oikein hyvä ja tasainen syke on". Onnenkyyneleet vaan valuivat poskilta kun katsoin itsekin uskoakseni, että aamuiset hirmuiset lukevat tosiaan ovat laskeneet. Noin 20 minuuttia makoilin siellä ja koko sen ajan näytti hyvältä ja pääsinkin lääkärin ultrattavaksi. Ultran mukaan kaikki myös erinomaisesti, eli jälleen kerran ONNEKSI turha pelko <3


Kylläpä taas osasi pieni pelästyttää, mutta väärä hälytys <3 Ilmeisesti oli pikkuisella kovemman asteen aamujumpat mahassa meneillään!

Rv 30 +4 - pelkoa ja huojennusta

Moikka!

Tänään tapahtui se, mitä koko tämän talven olen pelännyt, etenkin näillä keleillä, kun kävelytiet ajaa luistinradan aseman oikein mainiosti - kaaduin tosi kovasti aivan peilijäässä olevissa betonirappusissa pepulleni.
Aluksi tunnahti vain kovasti toisessa lonkassa ja ajattelinkin, että tuskinpa mitään vakavaa, kun vatsa ei saanut yhtäkään kolhua. Luin kuitenkin varmuudenvuoksi PSHP:n sivuilta toimintaohjeet tapaturmien sattuessa ja liukastumisen kohdalla varmisutikin juuri tuo, että tuskin mitään hätää kun pepulleen kaatui ja kotiseuranta riittää, jos ei kipuja vatsan alueella ilmene tai tule veristä vuotoa.

Hyvillä mielin kipeällä lonkalla jatkettiin sitten matkaa ja käytiin elokuvissa, missä alkoikin tuntua hieman pistelevää kipua alavatsalla ja päätinkin, että soitan äitiyspoliklinikalle heti leffan loputtua ja kysyn heidän mielipidettään, miten tulisi toimia. Puhelimessa vastasi todella ystävällinen kätilö, joka kyllä vakuutteli, että tuskin vauvalle mitään on sattunut, kun takapuolelleni kaaduin, mutta kehoitti kuitenkin tulemaan tarkastamaan tilanteen ihan vain varmuuden vuoksi.
Pääsin heti tutkittavaksi ja pitkän aikaa seurattiin pienen sydänkäyriä, mitkä kätilön ja lääkärin mukaan olivat "priimaa". Lisäksi lääkäri teki sisätutkimuksen ja katsoi ultralla istukan kunnon, sekä virtaukset, mitkä kaikki olivat kunnossa.

Viime neuvolakerralla keskiviikkona terveydenhoitaja mittasi mun sf-mitaksi 34cm ja silloin keskusteltiinkin, että luultavasti ensi kerralla kirjoitetaan lähete äitiyspolille seurantaan, jotta vauvan koko voitaisiin arvioida.
No, eipä tarvitse enää neuvolan puolesta lähetettä, sillä lääkäri huomasi ultratessaan, että vauva on melko rotevaa tekoa, sillä painoa oli arvion mukaan n. 2kg ja tämän vuoksi lääkäri kirjoitti sitten sen lähetteen. Hyvä vaan näin.
Tokikaan noihin ultran painoennusteisiin ei voi täysin luottaa, mutta mikään ihan pieni ei meidän tyllerö ole!

Säikähdyksellä selvittiin onneksi, melkoiset ajatukset kävivät mielessä, kun siellä sairaalassa makoili.
Prinsessalla kaikki hyvin siis ja 9.2 sitten sinne kokoseurantaan!