Jokaisella on tietenkin joululle oma tarkoituksensa ja merkityksensä - osalle se on vain pakollinen osa vuotta, jolloin syödään hyvin, osalle taas aivan tavallinen päivä, joka ei mitenkään eroa vuoden muista päivistä.
Lapsille joulu merkitsee etenkin sitä, että joulupukki tuo lahjoja, joita on jo pitkään toivottu.
Monille aikuisille, minä mukaanlukien joulu on rauhoittumisen aikaa, jolloin tavataan sukulaisia ja vietetään heidän kanssaan laatuaikaa.
Kuitenkin joka vuosi tuntuu siltä, että joulu on vain enemmän ja enemmän materialistinen juhla. Kaikki mahdolliset kaupat mainostavat "hyviä" joululahjatarjouksia ja aina se sama stressi lahjahelvetistä alkaa päässä! "Mitähän sillekin ostaisi?" "Niin tai sille, onhan sillä jo kaikkea, eikä kuulemma tarvisi mitään, mutta pakkohan sitä jotenkin on muistaa" jne, tuttuja lauseita ainakin täällä.
Surullisinta on se, että mainostettavat lahjat ovat hintaluokaltaan sellaisia, että kaikkien lahjojeni budjetti menisi juurikin siihen yhteen lahjaan.
Lahjaideat ja tarjoukset ovat toki tervetulleita, mutta tietty raja yhden lahjan hinnassakin on.
Onkin kovin ikävää, että asiat on menneet tähän pisteeseen, miksi yhdessäolo ja pieni muistaminen riitä? Ainakin minulle se riittää oikein hyvin.
On ihana muistaa lahjalla rakkaimpiaan, mutta mielestäni esim. 10 euron lahja voi olla aivan yhtä hyvä kuin 100 euron lahja, tuolla pienemmälläkin summalla löytää mainiosti vaikka mitä, tärkeintä on kuitenkin ajatella lahjan saajaa, eli ostaa jotakin mistä tämä tykkäisi. Missään nimessä ei myöskään saa unohtaa itsetehtyjä lahjoja, niitä osaa arvostaa ihan eri tavalla!
Monesti olemme myös perheemme kanssa puhuneet, että emme ostaisi lahjoja ollenkaan, mutta vielä täysin siihen pisteeseen ei olla päästy, me kaikki olemme vähän sellaisia, että rakastamme ilahduttaa toisiamme pienillä lahjoilla ja mielestäni se onkin ihan hyvä näin, mutta jos joskus tosissamme puhuisimme tämän lahjattomuuden vaihtoehdosta, niin tuskin kieltäytyisinkään, joulu on tärkeä ja ihana osa vuotta ilman lahjojakin.
Mitä mieltä te olette? Tykkäättekö ostaa kalliita lahjoja vai onko tärkeämpää muistaminen? Onko joillakin tapana, ettei kukaan osta lahjoja?
Itsehän en turhaa stressiä lahjoista ole koskaan ottanut - tänäkin vuonna kulutin niihin yhteensä vähän reilun 50 euroa. Siskolle noin kymmenellä eurolla, iskälle sitten yhteinen lahja siskon kanssa (jonka panostus mun osalta taas se n.10e). Äidille hankittu lahja on "lahjakortti", johon ei rahaa uponnut yhtään kun suhteita käytin julmasti hyväkseni :D Kallein lahja olikin siis koru poikaystävälle, johon upposi 40e.
VastaaPoistaLäheisiä on kiva muistaa, mutta jos mitään kivaa ja sopivan hintaista ei vastaan tule, niin sitten en osta mitään. En koe, että mulla olisi mitään pakkoa ketään lahjoa, niin en myöskään niin tee jos ei siltä tunnu :)