lauantai 30. elokuuta 2014

Tästä se lähtee!

Vihdoinkin. Olen miettinyt ja pohtinut tätä blogin aloittamista jo pitkään, mutta oikeastaan koko juttu kaatui siihen, kun millään en meinannut keksiä sopivaa/hyvää nimeä tälle. Vieläkään en mikään tyytyväinen nykyiseen nimeen ole, mutta ajattelin, että saa käydä edes väliaikaisesti, jotta vihdoin pääsisin tämän kirjoittamisen makuun!

Mä olen siis 20-vuotias nuori nainen Pirkanmaalta ja odotan kihlattuni kanssa meidän ensimmäistä lastamme, viikkoja nyt 12 +3! <3 Me ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä pian viisi vuotta ja olemme pitkään puhuneet molemmat omista lapsihaaveistamme ja melko yhtenäisiä nuo haaveet kyllä ovat olleetkin.
Ja nyt sen haaveen vihdoin toteuduttua, olemme tietenkin sanoinkuvaamattoman onnellisia ja kiitollisia, että tämä on mahdollista.
Tämä blogi tulee sisältämään ihan tavallisia arjenkuulumisia, mietteitä tulevasta elämänmuutoksesta ja tietenkin sitten synnytyksen jälkeen vauva-arjesta :)

Palataan pian!

-Elpu

2 kommenttia:

  1. Uusi nimi voisi olla hyvä idea ;) olen pitänyt vuodesta 2012 "Kun haaveet muuttuvat todeksi" blogia ja onhan nuo nimet hieman liian samankaltaiset, vaikka en tietenkään omista mitään oikeutta tähän nimeen. Mutta ajattelin vain ihan lukijoiden kannalta, ettei mene sekaisin!
    Päätös on tottakai sinun, mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, enpä olekaan törmännyt sun blogiin aikaisemmin! Aika hyvin läheltä liipaten oonkin nimen sitten keksinyt! :-D
      Mutta uuden nimen keksiminen on tässä ollut kyllä tuosta elokuusta lähtien ollut mietinnässä enemmän ja vähemmän, mutta kyllä se vielä jossakin kohtaa vaihtuu!

      Mukavaa loppu vuotta ja uutta vuotta sullekin! :)

      Poista