Paluu

Huh, venähtipä pitkäksi tämä kirjoittamistauko.. Tähän taukoon on mahtunut hyvin paljon pelkoa, stressiä ja vähän vielä lisää pelkoa, sitä stressiä unohtamattakaan. Tosiaan tuossa kolme viikkoa sitten ilmeni pientä veristä vuotoa (ts. pyyhkiessä tuli hieman verta paperiin) ja siitä aivan paniikissa soitin sitten päivystykseen, kun oli perjantai-ilta, jolloin neuvolaankaan ei voinut soittaa.
Siellä vastasi  ihana nainen, jonka äänikin jo pelkästään antoi toivoa, mutta kun hän vielä vakuutti, että varmasti on ihan normaalia, kun ei ole ilmennyt sen jälkeen mitään, eikä kipujakaan ole ollut, eli voin olla huoleti. Toki pyysi palaamaan asiaan, jos vuoto runsastuu tai kivut lisääntyy. Siinä menikin sitten kauan odotettu ja suunniteltu viikonloppu vähän kiville sen kaiken stressin keskellä, vaikka kuitenkin koko ajan yritin muistutella itseäni siitä, mitä nainen oli sanonut.  Onneksi lähellä oli ihana ja tärkeä tuki, joka loi niin paljon uskoa, että ihan plörinäksi ei se viikonloppu kuitenkaan mennyt.

Neuvolaankin olin yhteydessä  asian jälkeen heti maanantaina ja samanlaiset sävelet sieltäkin tuli, mitä päivystyksestä sain, joten tietynlaisen mielenrauhan siitä sain. Ensimmäinen neuvola tuon jälkeen on vasta ylihuomenna ja nyt sormet, varpaat ja silmät ristissä odotellaan ja toivotaan, että sydänäänet tällä kertaa kuuluisi, jotta vihdoin tämä pitkä "piina" päättyisi, rakenneultra kun on vasta 28.10.

Äskeisestä pienenä aasinsiltana hieman arempaan aiheeseen, jota myös ehdottomasti tässä blogissa haluan avata. Eli raskautta "varjostaa" tietynlainen mutta, minun ylipaino, joka jo muutamia vuosia on elämääni häirinnyt. Raskauden tultua hieman yllätyksenä, oli juuri painonpudotus meneillään ja hyvin kylläkin aluillaan, mutta vielä siihen normaalipainoon on raskauden jälkeen kovasti paljon matkaa. Onneksi kuitenkin se palo normaalikroppaan on pysynyt, vaikka pitkä tauko tässä projektissa onkin!
Voin palata asiaan joskus oman postauksen muodossa ja kertokaa toki jos haluatte kuulla, mielelläni kerron! :)

Nyt kun avautumisen makuun päästiin, niin jotain erittäin hyvää tähän postauksen loppuun! Ostettiin jo melko alkuraskaudesta kotidoppler ja kovasti se on ollut käytössä, mutta lähinnä vain kokeilumielessä, koska sydänääniä ei ole vain meinannut kuulua. Pienen pieni pessimisti minussa asuu, etenkin kun neuvolassakaan ei viimeksi mitään kuultu ja taas toisaalta en meinaa uskoa todeksi, mutta melko varmasti voin sanoa, että tänään vatsasta kuului hirmuisen nopea SYDÄMENSYKE!!!
<3
Mielettömien kyyneleiden ja itkun seassa käsi vapisten kuuntelin ja tajukin meinasi lähteä siinä samalla, mutta kaiken stressin ja pelon jälkeen saattaa jo todeta, että kyllä siellä kaikki on hyvin. Nyt vain ylihuomista odotellessa ja toivoessa, että neuvolassakin tuo ihanuus varmistettaisiin! <3


Apua miten sekava postaus tästä tulikaan :-D Mutta toivottavasti jaksoitte lukea! Palailen piakkoin taas, tuntui ihan hirmuisen ihanalta päästä avautumaan.