Alkuraskaus

Olimme mieheni kanssa jättäneet ehkäisyn pois jo talvella 2014 ja samoihin aikoihin mun ennen melkein päivälleen täsmällinen kuukautiskierto heitti ihan häränpyllyä – yhtäkkiä saattoikin olla 3-4 päivää heittoa ja tämä johtikin siihen, että lähes tulkoon joka kuukausi huomattuani, että kuukautiset ovat taas myöhässä, juoksin intopiukeana apteekkiin ostamaan raskaustestiä.
Joka kuukausi kuitenkin petyin, negatiivinen testi ja yleensä seuraavana tai sitä seuraavana päivänä kuukautiset alkoivatkin.

Emme laskeneet mitään varmoja päiviä ja yrittäneet ns. ”väkipakolla”, joten melkoinen sattuma olisikin ollut, jos heti olisin tullut raskaaksi.

Heinäkuun alussa olimme mieheni mummulassa käymässä ja kuukautiseni ei olleet edes myöhässä vielä, mutta keskustelun siirtyessä mieheni lapsuuteen ja tämän sukulaisvauvoihin, mun oloni valtasi jotenkin hirveän äidillinen tunne!

Tuli niin varma oli siitä, että mä olen raskaana, varmempi kuin koskaan. 

Tietty epäluulo kuitenkin oli koko ajan mielessä raskauden mahdollisuudesta, sillä kesäkuu oli ollut todella kiireinen, stressaava ja työteliäs meillä molemmilla. 

Molempien vuorotyö johti siihen, että olimme lähes jatkuvasti eri vuoroissa ja näimme lähinnä illalla sängyssä, molemmat rättiväsyneinä, joten ”yrittämiskertoja” ei kyllä kesäkuulle kovin montaa edes siunaantunut.

Päätin kuitenkin odottaa vielä muutaman päivän josko kuukautiset kuitenkin alkaisivat ja kerrankin sen vain pahaa mieltä aiheuttavan negatiivisen testin saisi jättää tekemättä.

Arvatenkin kuukautisia ei kuulunut, joten kävin jälleen tutussa apteekissa ostamassa tutun raskaustestin ja jo rutiininomaisesti tein sen. Ihan rutiinilla ei kuitenkaan loppu mennytkään, sillä olin näkevinäni tikussa haaleantumman viivan ja itkusekaisin tuntein menin näyttämään miehelleni sitä, joka oli myös näkevinään jotakin, tosin ei niin varmasti kuin minä.
Seuraavana päivänä menimmekin sitten hakemaan apteekista ClearBluen digitaalisen mittarin ja voin sanoa, että koskaan ei kyllä kädet ole tärisseet niin paljoa kuin silloin tärisi! Koko hommasta ei meinannut tulla yhtikäs mitään, mutta lopulta sain testin tehtyä ja jäin jännittämään tulosta, jonka tulemisessa kesti kyllä ikuisuus! 

Tiimalasi vain pyöri ruudulla ja mun teki mieli heittää koko testi seinään, niin piinaavalta se minuutti-kaksi tuntui siinä tuijotellessa testiä. Menin hetkeksi istumaan muualle ja annoin tiimalasi-idiootin raksutella rauhassa, kunnes aikaa oli kulunut niin paljon, että jos testi toimisi, tuloksen pitäisi jo näkyä. Kävelin hyvin hyvin hitaasti testin luo ja silmät kiinni otin sen käteeni ja purskahdin itkuun kun näin, että ruudulla lukee ”raskaana” <3
Vein testin miehelleni nähtäväksi ja molemmat onnesta soikeina emme oikein saaneet mitään sanotuksi, niin uskomattomalta ja mahtavalta se tuntui.

Onnensekaisin tuntein sitten alkoikin asioiden selvittely, neuvolaan soittaminen, jännittäminen, pelko ja odotus. Ennen hämärästi tutut käsitteet tuulimunaraskaus, keskenmenoriski ja kohdunulkopuolinen raskaus saivat täysin uuden merkityksen ja ymmärryksen siihen, että ei tämä kaikki vielä niin varmaa olekaan.

Ensimmäiseen ultraan asti elinkin, kuten suurin osa muista odottajista - todella suuressa jännityksessä ja pelossa siitä, että onko siellä masussa oikeasti elämää ja mikään ei kyllä todellakaan voita sitä tunnetta, kun ultrassa vihdoin näki, että kyllä siellä vain pikkuruinen ihmisen alku köllöttelee.
Keskenmenon pelko on ollut kyllä koko raskauden ajan pinnalla enemmän tai vähemmän, alkuraskaudessa etenkin siihen viikkoon 12 asti kaikkein eniten, mutta blogissa jo aikaisemmin käsittelemäni verinen vuoto viikolla 14 nosti sen pelon taas todella vahvana pintaan, mutta kaiken oltua hyvin, se taas onneksi laski huimasti.
4. rakenneultran jälkeen kun saatiin vihdoin todettua kaiken olevan hyvin, raskaudesta nauttiminen on kasvanut siitä suuresta tunteesta vieläkin suuremmaksi, oikeastaan niin suureksi, että sitä ei voi sanoin kuvailla. Eteisistukan vuoksi olen alkanut tuntemaan liikkeet paljon myöhemmin ja pienempinä kuin yleensä, mutta nyt kun jo jonkin verran myllerrystä tuntuu, tunnen oloni niin etuoikeutetuksi, että oikeasti saan kantaa uutta pientä ihmistä sisälläni.

Sitten niihin oireisiin!

Mun alkuraskaus oli kaikkea muuta kuin helppo, oikeastaan en olis ikinä uskonut, että se voisi noin koville ottaa!
Oikeastaan noin viikoille 13-14 kärsin päivittäisestä pahasta olosta, kaikki hajut ja tuoksut ällötti ja oksetti(kaikki mahdollinen ruoka, HAJUVEDET, saippuat, juomat, pesuaineet, koira(:D).. myös lievemmät) ja oksennus tulikin päivittäin, joskus monta kertaa päivässä.
Elämäni kauheimman viikon koin myös, kun pahimmilla helteillä (+ meidän silloisessa asunnossa ei ollut mitään viilennystä, vaan aurinko porotti suoraan sisälle) sairastuin norovirukseen, ja edes vesi ei pysynyt sisässä, vaan oksentelin aivan jatkuvasti ja vaikka mitään ei olisikaan enää vatsassa ollut, oksentelin vatsahappoja ulos ja jos niitäkään ei enää pystynyt oksentamaan, kakoin ihan mielettömästi niin kuin oksennus tulisi, mutta eipä tullut.
Kuume pysytteli koko viikon ihan mukavissa lukemissa ja pystyssä pysyminen oli lähes mahdotonta.
Ja tämä kaikki kiitoksena siitä, että uskaltauduin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen meidän lähijärveen uimaan, jota olen aina pitänyt jotenkin älllöttävänä paikkana.

Tuo hajuista johtuva pahaolo ja yökötys oli ehkä kaikkein pahinta, sillä aina kun vaikka avasin jääkaapin oven, tai joku oikeasti hyväntuoksuinen hajuvesi tuoksui jossain ym, tuli mieletön oksennusrefleksi ja usein sitä seurasi myös oksennus. Töissä hoitoalalla se oli melko mielenkiintoista, kun pitäisi vaihtaa esim. vaippaa ja yrität siinä sitten pidättää mahdollisimman paljon hengitystä, ettei käy huonosti.
Onneksi tuo meni lopulta ohi, olisin varmaan pidemmän päälle seonnut, kun kaikki hajut vain aiheutti sen oksennusfiiliksen ja en saanut syötyä.
Tuon pahanolon myötä ja sen ohella vallitsi myös melko pitkään ruokahaluttomuus ja oikeastaan mun oli tosi vaikea syödä yhtään mitään, kun mikään ei tuntunut menevän alas ja näläntunnetta ei vain ollut. Yksikään ruoka ei maistunut miltään ja jokainenkin haarukallinen oksennus.
Väsymys ja jatkuva pissahätä on sellaiset oireet, mitkä on ihan alusta asti vallinneet tähän päivään asti ja oikeastaan niihin on jo tottunut aika pitkälti. Ensin mainittu on tietyllä tapaa myös hyvä, sillä oon ollut ennen raskautta etenkin melko huono nukkumaan, tai ainakin heräillyt monta kertaa yössä, unirytmi aivan sekaisin ja nukkumaanmenoajat vähän mitä sattuu! Nyt näistä ei enää mikään toteudu, vaan nukun lähes joka yö kuin tukki illasta aamuun ja heräilen jo hyvissä ajoin aamulla virkeänä, mikä kyllä todellakin kelpaa enemmän kuin hyvin!

Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän aivan ylipitkän sepustuksen, jotenkin vain tästä aiheesta innostui kirjoittamaan ihan suu vaahdossa, etenkin nyt kun nuo pahimmat oireet ja pelot ovat hälvenneet pois ja niitä voi jo ”muistella kaihoten”.

Vastaan mielelläni kysymyksiin jos jotain ilmenee ja tosi ihana olisi myös lukea teidän vastaavia tarinoita! :)