Moikka! :)
Nyt kun olen sairaslomalla, niin arki on välillä vähän tylsää, kodin laittamista, ulkoilua koiran kanssa, uimista, ruoan laittoa, pyykinpesua, siivoamista, nukkumista ja elokuvien katselua, niistä koostuu aika pitkälti mun päivien sisältö, hieman riippuu miehen työvuoroistakin.
Viime viikon torstaina käytiin jouluostoksilla Ideparkissa ja Ikeassa ja onneksi kaikki puuttuvat lahjat saatiinkin hyvin ostettua, eikä niitä lahjoja loppujen lopuksi enää kovasti ollutkaan ostettavana, kun "parhaat" lahjat löytyivät netistä ja vanhemmille teimme isoimmat lahjat itse.
Molempien vanhemmat saavat siis meidän itse tekemät kalenterit, mihin on laitettu mm. lapsuuskuviamme ja itse ainakin oon tosi tyytyväinen lopputulokseen!
Ihan ilman omia ostoksia ei pystytty lähtemään, mutta tällä kertaa oli kyllä melko hyvät ja tarpeelliset ostokset, mitä itselle tuli ostettua, eli ns. heräteostoksia ei varsinaisesti tullut! Ikeasta ostettiin myöskin vihdoin, kahden vuoden omillaan asumisen jälkeen, kirjahylly, joka sopikin melkein täydellisesti meidän olohuoneeseen. Lopputuloksen näätte, kun vihdoin asunto saadaan siihen kuntoon, että kelpaa esitellä :)
Tässä vähän kuvia shoppailureissulta!
Miehelläni oli tässä hetki sitten nimipäivät ja teinkin sitten sen kunniaksi hänelle yllätykseksi pizzaa kun hän saapui iltavuorosta kotiin. Mies oli kovin mieluissaan ja kuulemma pizzakin maistui tosi hyvältä, eli onnistunut yllätys, onneksi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti