Sairaalakassi

Olen jo pitkään yrittänyt pitkittää sairaalakassin pakkaamista, onhan siihen "the päivään" vielä aikaa, mutta nyt ajattelin kuitenkin jo saada kassin pakkauksen alulle, ettei käy niin, että homma vaan venyy ja venyy ja juuri ennen laitokselle lähtöä pitäisi muistaa, mitä kaikkea pitikään pakata.
Olen luonteeltani muutenkin sellainen, että haluan saada kaiken varmasti kuntoon hyvissä ajoin ja kun kerta paljon sellaista on, mitä voi jo etukäteen pakata, niin miksipä ei.
Koitin/koitan pitää sisällön mahdollisimman tiiviinä ja aiemmin synnyttäneiltä olenkin saanut ihan loistavia neuvoja siitä, mitä siellä kassissa ainakin pitää olla ja mitä ei.

4kpl bodyja, kaksi kokoa 50 ja kaksi 56.

Newbien myssy ja tumput, sekä villasukat ja kypärämyssy.

2xsukkia ja kuolalappuja + yhdet raapimisen esto tumput.

Newbien villatakki ja housut.

Newbien talvihaalari.

Tutti ja tuttinauha

Soittorasiapupu <3

Harsoja

Hygieniatuotteet

Eväitä mulle ja miehelle + mun vesipullo.

Lisää evästä.

Näiden lisäksi laukkuun tulee vielä tietenkin kamera + pattereita, neuvolakortti, mun kotiutumisvaatteet, lompakko, puhelimenlaturi, liivinsuojukset, muistiinpanovälineet(olen kirjoittanut raskauden ajalta sellaiseen vihkoon tärkeimpiä käyntejä neuvolassa, ultrissa ym, sekä suunnitelmia ristiäisistä ym), villasukat, omat tossut(Taysista jopa kehoitettiin ne ottamaan mukaan), siteitä ja hiusharja.

Kassia pakatessa kyllä mieliala oli aikalailla pilvissä, jälleen kerran konkretisoitui se, että ihan oikeasti ei ole kauaa, kun saadaan oma pieni maailmaan, tänään on laskettuun aikaan 43 päivää! <3




Puuttuuko jotakin? Mitä te olette kokeneet tärkeimmäksi sairaalakassissa?


Alankin nyt käymään lävitse teidän blogejanne, joten palataan seuraavaksi niiden parissa! :)

Rv 33+0

Moi!
Tänään poksahti jo 33. viikko käyntiin. Viikko viikolta tuntuu vain uskomattomammalta, että todella se synnytys lähenee viikkojen vähetessä. 4 viikkoa ja pikkuinen on jo täysiaikainen, APUA! <3
Monelta olen kuullut kun olen kehunut miten nopeasti aika on mennyt, kuinka lasketun ajan lähentyessä viikot vain hidastavat kulkuaan ja kyllä nyt voin jo yhtyä siihen, tuntuu että viikot eivät etene mihinkään ja että koko ajan viikkoja olisi saman verran kasassa.
Tänään oli neuvolakäynti jälleen ja tällä kertaa mieskin onneksi pääsi mukaan. Kaikki arvot olivat edelleen oikein hyvät ja vauvan syke 147-150 eli oikein hyvä, samanlaista kuin tähänkin asti, viime neuvolaa lukuunottamatta.
Kyllä vain helpotti taas ja aika liikuttuneena siinä sai pidätellä itkua <3

Ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana sain tänään osani myös kunnon "tanssi/zumba/jumppa-esityksen", kun pikkuinen esitteli taitojaan niin kovaa, että masu heilui ja muljahteli todella näkyvästi ja vielä melko pitkään!
Tähän asti olen joitakin kertoja nähnyt nopeita muljahduksia, mutta tämä oli kyllä ihan uutta. Itkunauroin samalla ja mies katsoi vähän oudosti, kun kädet täristen yritin puhelimella saada kuvattua sitä näkyä, samalla kun koko muukin vartaloni heilui omasta naurusta johtuen :-D
Vauvaryhmissä olen saanut seurailla monen muun masun heilumisia jo melko varhaisissakin vaiheissa ja pelkäsin jo etten saa ollenkaan omaa osuutta siitä, mutta onneksi <3

Onko teillä muilla ollut raskaana ollessanne kovaa pesänrakennusviettiä? Mulla on iskenyt oikein kunnollinen pakko saada siivottua joka paikka ennen pienen tuloa ja nyt kun hänen huone on saatu laitettua valmiiksi, niin listalla olisi keittiön kaapit, oma vaatekaappi, vaatehuone ja lipastot, että kaikki olisi varmasti tiptop, kun vauva saapuu. Nuo onkin kovin oleellisia vauvaa varten :-D No, onpahan siistiä kerrankin!

Vaatteita, vaatteita, vaatteita...

Moikka! :)
Monesti olen naureskellut, kuinka meidän pikkuisella on jo varmaan 10 kertaa enemmän vaatteita kuin mulla ja miehellä yhteensä, vaikka toinen ei ole vielä edes syntynyt ja nyt kun pienimpiä kokoja alkaa tosiaan  olemaan jo tarvittava (tai jopa vähän isompikin määrä, toki riippuu vähän miksi kukakin tulkitsee tarvittavan ;)) määrä, niin olen itseltäni jo "kieltänyt" uusien pienien koon vaatteiden ostelemisen!
Ihana mummuni oli löytänyt tälläisiä ihanuuksia 68 koossa, mitä vielä vähemmän on kuin 56-62-kokoisia ja voi että, nämä on kyllä aivan käsittämättömän ihania! Värikkyys, raidat, pallot ja Muumit kuuluvat ehdottomasti suosikkiprintteihini.

 Itse tein todellisia löytöjä viime viikolla käydessämme nopeasti Stockmannilla pyörähtämässä - isot määrät lastenvaatteita vähintään -50% ja tietyllä tapaa ihan hyväkin, että rahavarannot olivat sillä hetkellä niukissa. Ostamani vaatteet ovat kylläkin todella pitkälle tulevaisuuteen, mutta tällä kertaa hienous ja ihanuus korvasi tietyn koon tarpeen. Vaatteet ovat siis kokoa 86-98 ja maksoivat yhteensä hiukan alle 10 e.

Mun mieheni on kitaristi, joten ihanan osuva paita! <3

Lisäksi kauppareissullamme löysimme maailman suloisimman pupu soittorasian merkkiä Tiamo. Mulla on melkoinen fiksaatio pupupehmoleluihin ja tämä kyllä oli täydellinen lisä siihen!

Neuvolakuulumiset rv 32+1 -kun pelko jälleen kerran käy kylässä

Tänään oli taas neuvola ja tietyllä tapaa historiallinen sellainen - tähän asti mieheni oli jokaisella kerralla päässyt mukaan, mutta nyt aamuvuoron vuoksi joutui olemaan töissä.
Aluksi tehtiin kaikki perustutkimukset - verenpaine oli erinomainen, samoin hemoglobiini, pissakin oli puhdas, viimeksi kun proteiinit olivat yhdellä plussalla.
Päästessämme neuvolakertojen kohokohtaan - sydänäänien kuunteluun kerkesin jo hihkaista miten hyvin ja helpolla pääsin, kerrankin kaikki oikein mallikkaasti.
Sydänääniä kuunnellessa kuitenkin tuli ilmi, että pienen syke oli todella korkealla. n. 177-180 keskimäärin ja pienen levon jälkeen korkea syke jatkui.
Huolestuneena hoitaja sitten laittoi lähetteen äitityspolille ja olin melko hysteerinen siinä kohtaa - vaikka hoitaja ja muut konsultoidut neuvolan työntekijät olivatkin sitä mieltä, että luultavasti on ohi menevää, niin ahdistus otti vallan täysin.
Lähdin kotiin shokissa kyyneleet poskilla oman pienen puolesta peläten ja soitin miehelleni töihin, joka lähtikin sitten heti hakemaan minua.
Oman rakkaan seura helpotti kyllä oloa aivan mielettömästi ja en voi kiitollisempi olla - en varmasti olisi pärjännyt ilman miestäni siinä tilanteessa.
Matka TAYSiin tuntui ikuisuudelta, parkkipaikkaa ei meinannut löytää mitenkään, jolloin mieheni jätti minut synnärin ovelle, jotta pääsen nopeasti käyrille ja lähti itse metsästämään paikkaa, joka onneksi sitten melko nopeasti löytyikin.
Minut otti vastaan ihana kätilöopiskelija ja lyhyen odottelun jälkeen käyrille, oma sykkeeni varmaan niin pilvissä kuin mahdollista.
Anturin asettamisen jälkeen kätilöopiskelija katsoi hetken monitoria ja hymyillen totesi "taitaa olla pikkuisen aamujumpat jumpattu, kyllä täällä oikein hyvä ja tasainen syke on". Onnenkyyneleet vaan valuivat poskilta kun katsoin itsekin uskoakseni, että aamuiset hirmuiset lukevat tosiaan ovat laskeneet. Noin 20 minuuttia makoilin siellä ja koko sen ajan näytti hyvältä ja pääsinkin lääkärin ultrattavaksi. Ultran mukaan kaikki myös erinomaisesti, eli jälleen kerran ONNEKSI turha pelko <3


Kylläpä taas osasi pieni pelästyttää, mutta väärä hälytys <3 Ilmeisesti oli pikkuisella kovemman asteen aamujumpat mahassa meneillään!

Linkitä blogisi!

Bloggaamisesta on tullut sekä kirjoittajan, että lukijan roolissa tosi tärkeä harrastus ja olen löytänyt monia uusia aivan loistavia blogeja lukulistalleni vanhojen suosikeiden lisäksi.
Nyt kuitenkin olisi kiva saada lisää luettavaa ja olisi mahtavaa, jos haluaisitte linkittää oman bloginne tähän alle, vähän samalla kertoen, millainen blogi on kyseessä.
Mitään kriteereitä en aseta, kaikki otan huomioon ja luen mielelläni kaikenlaisia blogeja, mutta etenkin odottavat ja jo äidit - tulkaa esiin! ;)

Valitsen blogeista 3 parasta, jotka sitten myöhemmin esittelen täällä, mutta jokaiseen blogiin tutustun kuitenkin yhtä tarkasti toivoen paljon lisää luettavaa! :)

Uudenvuoden viettoa

Vähän näin mattimyöhäispostaus aiheesta, mutta kuten kerroinkin aikaisemmin, niin meidän uusivuosi meni mun äidin luona rauhallisissa merkeissä. Söimme tortilloita, katselimme uudenvuoden vastaanottoa Tampere-talosta, pelasimme Muuttuvaa labyrinttia, ammuimme raketteja ja paukkuja, "leikimme" tähtisadetikkujen kanssa ja otimme ihan vaan rennosti!
Oli kyllä oikein mukavaa ja voi että oli mukava pitkästä aikaa pelata lautapeliä oikein ajan kanssa! Kyseiseen peliin liittyy aika ihana muistokin, kun mieheni kanssa oltiin vasta tavattu ja ei siis seurusteltu vielä, niin oltiin mun kotona kaksin ja pelattiin sitä vaikka kuinka pitkään. Mieheni oli ensimmäistä kertaa käymässä meillä, kun olin koiravahtina muiden ollessa reissussa ja silloin vielä elänyt rakkain koirani saksanpaimenkoira Karo tykästyikin mieheeni niin, että olisi vaan halunnut häneltä huomiota ja välillä tulikin sitten pilaamaan koko pelin istumalla pelilaudan päälle, kun ei muuten huomiota saanut :-D


Tälläiseltä näytti meidän uusivuosi:

Hankintalistan lyhennystä

Nyt kun raskausviikot ovat jo yli kolmenkymmenen ja laskettuun aikaan enää noin 2 kk (!! <3), niin pikkuhiljaa vielä puuttuvat tarvikkeet päätyvät ostoslistalle. Vaippoja ostettiinkin jo yksi paketti aikaisemmin, mieheni ihana äiti lupasi ostaa pinnasänkyyn patjan ja reunapehmusteen ja itkuhälyttimet löytyi käsittämättömän halvalla Huuto netistä, niistä sitten enemmän lisää kun saapuvat.
Eilen kauppareissun yhteydessä käytiin läpi listaa puuttuvista tarvikkeista ja nämä saadaankin nyt vihdoin pyyhkiä listalta pois:

Varmuuden vuoksi äidinmaidonkorviketta.

Liivinsuojuksia. Kestosuojukset onkin jo,

Kosteuspyyhkeitä.

Sinkkivoide ja vauvaöljy.

Niistäjä/nosefrida ja siihen hygieniafiltterit.

 

 Meidän "lähikaupan" yhteydessä on myös Kappahl ja se on muutamiinkin otteisiin koitunut mun kohtalokseni. Nyt kun alennusmyynnit ovat käynnissä, niin pakkohan siellä oli poiketa ja nyt voi kyllä todeta, että onneksi! Mainitsin miehelleni, että pitäisi muuten miettiä pikkuiselle jotkut kivat kotiutumisvaatteet ja siitähän mieheni innostui, en KOSKAAN kyllä häntä ole sellaisena nähnyt vaatekaupassa ja tuskin tulen kyllä näkemäänkään, ehkä joskus tulevien lasten kotiutumisvaatteiden ostossa maksimissaan! :-D Melko samanlaisiin vaatteisiin tykästyttiinkin ja helposti vaatteet valikoituivat.

Millaisissa vaatteissa meidän prinsessa sitten kotiutuu?

Sellaiset! <3 Toki vaatteiden alle tulee vielä joku body tmv alle ja ulkovaatteet päälle, mutta se jääköön vielä mietinnän alle. Haalari on kyllä hommattu, mutta Suomen talvi kun on niin kovin arvaamaton, niin saa nähdä jääkö se käyttämättä ja tuleeko tilalle hommata jokin vähän kevyempi versio. Luultavasti ainakin varalle sellainen pitää hankkia! Mitä pidätte vaatteista? <3

Ei sieltä alennusrekiltäkään ihan tyhjinkäsin päässyt lähtemään, sillä matkaan tarttui puoleen hintaan ihanat pöksyt! :)
Miten niin tykkään Newbiestä..?

Raskaus - elämän suurin tunnemyrsky(kö?)

Esikoista odottaessa kaikki raskausasiat olivat(ja tietyllä tapaa ovat edelleen) luonnollisesti kovin uusia ja ihmeellisiä – kaikki riskit, ruoka-ainerajoitukset, raskausmyrkytys, kohdunulkopuolinen-, tuulimuna- ja kemiallinen raskaus, raskaushepatoosi... Lista jatkuisi vaikka kuinka pitkälle.

Kun tein testin, kaikki nuo keskenmenoriskit(tai lähinnä se suuri prosentti alussa) ynnämuut olivat vielä ihan tuntemattomia käsitteitä ja ihan alku sujuikin pilvilinnoissa eläen, kun tiesi että sisällä kasvaa pieni ihmisen alku.

Kovin kauaa tätä ei kuitenkaan kestänyt, kun vihdoin alkoi selkiämään että mistä tässä kaikessa onkaan oikeastaan kyse.

Viimeistään ensimmäisen neuvolakerran ja sieltä saatujen esitepinkkojen myötä todellisuus alkoi valjeta vain enemmän – vielä niillä viikoilla keskenmenoriski oli hyvin suuri ja täydellistä varmuutta ei ollut, onko sisälläni oikeasti vauva, vai oliko testit positiivisia vain merkkinä juurikin kohdunulkopuolisen-, tuulimuna- tai kemiallisen raskauden vuoksi.

Nt-ultrassa, kun ensimmäistä kertaa näin ruudulta meidän pienen, kyyneleiden lomassa totesin, että ”onhan siellä joku” ja tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan – raskaana sitä ollaan ihan oikeasti.

Jouduin – pääsin nt-ultraan vielä uudemman kerran, kun pikkuinen olikin viikkoa pienempi mitä neuvolassa saatu laskettu aika väitti ja jälleen rakkaus ja onni täytti mielen, kun ruudulta sai katsella oman lapsen vipellystä ja rajua sellaista.

Ensimmäisen ultran jälkeen uskaltauduin jo ostamaan ensimmäisen vaatteenkin – pienen valkoisen neuletakin ja sekin tapahtui kyyneleiden kera (miten niin herkkä..).

Silti jossakin syvällä sisimmässä oli edelleen se suuri pelko – mitä jos keskenmeno tapahtuukin myöhäisillä viikoilla? Mitä jos rakenneultrassa näkyykin jotakin ei-toivottua ja selviäisikin, että lapsi ei selviä?
Nämä kysymykset valtasivat mielen aina välillä ja kun rv 14+2 vessassa pyyhkiessäni paperiin ilmestyi verta, olinkin aivan varma, että raskaus meni kesken, vaikka päivystykseen soittaessani kertoivat sen olevan hyvin epätodennäköistä ja olinhan lukenut monesta paikkaa, että pieni tuhru voi olla aivan luonnollista.
Kun tapahtuneen jälkeen pääsin seuraavan kerran neuvolaan ja kuulin sydänäänet saatoin taas hengähtää helpotuksesta (ja kyllä, arvatkaa kuinka paljon itkin tuon neuvolakerran jälkeen) ja alkaa nauttimaan raskaudesta täysillä, kun se ei enää ollut salaisuus ja sain jälleen mielenrauhan sen suhteen, että kohdussa voidaan ja kasvetaan hyvin.

Rakenneultraan menin jo hyvin rauhallisilla mielillä kaikesta, voin paremmin kuin pitkään aikaan ja tunsin oloni hyvin äidilliseksi ja onnelliseksi. Kun ensimmäisessä ultrassa ei sydäntä nähty kunnolla, huoli kyllä valtasi mielen, mutta ei todellakaan niin pakokauhunomaisesti, mitä olisi minusta voinut uskoa alkuraskauden perusteella. Toisella kerralla kuitenkin, kun lääkäri oli näkevinään sydämen väliseinässä reiän, tuntui kun matto olisi taas vedetty pois jalkojen alta. Raskaus, josta olin hetken aikaa osannut nauttia muuttui hetkellisesti suureksi peloksi ja ahdistukseksi tulevasta – mitä jos meidän lapsella onkin sydämessä reikä? Mitä jos se ei olekaan ”harmiton, itsestään korjaantuva”, kuten lääkäri kertoi suurimmaksi osaksi tälläisten olevan?” Pelko palasi jälleen. Rakkaus, joka kasvoi taas oman lapsen nähtyäni tuntui paisuvan äärettömiin, kun halu suojella omaa pientä on niin kovin suuri.

Kolmannessa rakenneultrassa ja äitityspolin tarkistusultrassa kuitenkaan mitään reikää tai siihen viittaavaa ei löytynyt, joten suuri pelko ja ahdistus saivat väistyä tieltä toistamiseen ja raskauden onni palasi, pelon hälvetessä kauas taakse. Onnellisuus, joka sai myös supistukset, liitoskivut ja muut kivut tuntumaan toissijaisilta, nyt kun tiesi, että pieni on terve, sekä voi ja kasvaa hyvin.

Nyt jälkeenpäin ajatellen, raskauteni on ollut melkoista tunnemyrskyä, ymmärrettävistä syistä.
Tämän kirjottaminen oli vähän tälläinen hormonihirmun ajatustenpurkaus, mutta oikeastaan kovin terapeuttista saada taas miettiä, mitä kaikkea sitä todellisuudessa onkaan jo tähän asti kokenut, miettinyt ja mistä on jo selvitty.
Kaiken onnellisuuden, pelon, haaveilun ja jännityksen rinnalla on kuitenkin ollut yksi tunne ylitsemuiden, mitä mikään tunne ei koskaan tule peittoamaan millään muotoa – RAKKAUS.

Se äidinrakkaus. Mitenkä se voikaan alkaa jo ennenkuin edes olet nähnyt lasta paitsi pieneltä tv-ruudulta? Tai kun muuta konkreettista ei ole kuin ne tv-ruudulta napatut valokuvat ja potkut mahassa?

Näitä kysymyksiä olen ennen omaa raskautta kuullut ja lukenut paljonkin

Ihmeellistä, mutta niin totta.

Se rakkaus on jotakin niin suurta, että se on aivan käsittämätöntä <3
Mitään muuta ei enää odota niin, kuin sitä, että oman lapsen saa vihdoin syliin ja saan sanoin, suukoin ja hellitysten myötä kertoa sen rakkauden myös lapselleni suoraa, eikä vain mahan läpi.

Toki pelko ja huoli kuuluvat asiaan täysin, sekä raskaudessa ja äitiydessä, mutta itseäni ainakin raskauden aikana on auttanut ehdottomasti vertaistuki, puhuminen ja vielä kerran puhuminen. Vertaistuella tässä kohtaa tarkoitan omia tuttuja, jotka ovat jo äitejä, sekä Facebookin äitiryhmiä, saan olla ehdottoman kiitollinen kaikesta tuesta!

Rv 30 +4 - pelkoa ja huojennusta

Moikka!

Tänään tapahtui se, mitä koko tämän talven olen pelännyt, etenkin näillä keleillä, kun kävelytiet ajaa luistinradan aseman oikein mainiosti - kaaduin tosi kovasti aivan peilijäässä olevissa betonirappusissa pepulleni.
Aluksi tunnahti vain kovasti toisessa lonkassa ja ajattelinkin, että tuskinpa mitään vakavaa, kun vatsa ei saanut yhtäkään kolhua. Luin kuitenkin varmuudenvuoksi PSHP:n sivuilta toimintaohjeet tapaturmien sattuessa ja liukastumisen kohdalla varmisutikin juuri tuo, että tuskin mitään hätää kun pepulleen kaatui ja kotiseuranta riittää, jos ei kipuja vatsan alueella ilmene tai tule veristä vuotoa.

Hyvillä mielin kipeällä lonkalla jatkettiin sitten matkaa ja käytiin elokuvissa, missä alkoikin tuntua hieman pistelevää kipua alavatsalla ja päätinkin, että soitan äitiyspoliklinikalle heti leffan loputtua ja kysyn heidän mielipidettään, miten tulisi toimia. Puhelimessa vastasi todella ystävällinen kätilö, joka kyllä vakuutteli, että tuskin vauvalle mitään on sattunut, kun takapuolelleni kaaduin, mutta kehoitti kuitenkin tulemaan tarkastamaan tilanteen ihan vain varmuuden vuoksi.
Pääsin heti tutkittavaksi ja pitkän aikaa seurattiin pienen sydänkäyriä, mitkä kätilön ja lääkärin mukaan olivat "priimaa". Lisäksi lääkäri teki sisätutkimuksen ja katsoi ultralla istukan kunnon, sekä virtaukset, mitkä kaikki olivat kunnossa.

Viime neuvolakerralla keskiviikkona terveydenhoitaja mittasi mun sf-mitaksi 34cm ja silloin keskusteltiinkin, että luultavasti ensi kerralla kirjoitetaan lähete äitiyspolille seurantaan, jotta vauvan koko voitaisiin arvioida.
No, eipä tarvitse enää neuvolan puolesta lähetettä, sillä lääkäri huomasi ultratessaan, että vauva on melko rotevaa tekoa, sillä painoa oli arvion mukaan n. 2kg ja tämän vuoksi lääkäri kirjoitti sitten sen lähetteen. Hyvä vaan näin.
Tokikaan noihin ultran painoennusteisiin ei voi täysin luottaa, mutta mikään ihan pieni ei meidän tyllerö ole!

Säikähdyksellä selvittiin onneksi, melkoiset ajatukset kävivät mielessä, kun siellä sairaalassa makoili.
Prinsessalla kaikki hyvin siis ja 9.2 sitten sinne kokoseurantaan!

2. arvonnan voittajat ovat..

Tättädäää...


Henna ja Maaria, paljon onnea! :)

Laitan teille sähköpostia, niin saan palkinnot postiin!
Samalla postitan myös ensimmäisen arvonnan palkinnon, joka joulukiireiden myötä jäänyt kirjekuoressa pöydälle.

Kiitos kaikille osallistujille!